sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Ok, 5 minutes

Olin aloittanut edellisen postauksen 14.12. Ja tarkoitus oli postata PIAN. En voi uskoa että aika on vierähtänyt niin nopeasti. En osannut kuvitellakaan joulua edeltävällä viikolla että seuraavat viikot menisivät kuin sumussa. Jokaisena viikonpäivänä retkiä ja päivät venyvät 10-13h. Töiden jälkeen jotain ruokaa suuhun ja samantien nukkumaan että seuraavana aamuna jaksaa kuudelta olla skarppina.
Viime postauksessa kerroin kertovani retkistämme seuraavana päivänä lisää. No siitä on 2viikkoa.. Täällä Thaimaassa ajankäsitys on erilainen. Vastaus kysymykseen (koskien ravintolassa ruuan odottelua, bussin saapumista yms.) on usein "ok, 5minutes" tämä voi tarkoittaa sitä viittä minuuttia tai seuraavan tunnin aikana tai sitten joskus. Huomaan itsekin sortuvani tähän.. 

No mitä uutta oon nyt joulukuun aikana tehnyt:
Kalaretki, vieheet kohti Raya Noita
PIRATE, Pirates Of Asia, koko perheen seikkailupäivä Banana Beachillä
Privaretki James Bond saarille
Raya Yai Boat snorkling- as a nanny
Shark Point -as a nanny 
Ja hups nyt onkin harjoittelua alle kaksi viikkoa jäljellä. Nopeasti se aika kuluikin... 

No avataan vähän auki noita retkiä.
Uusia retkiä joille olen päässyt on Kalaretki joka toteutetaan keskiviikkoisin. Retkellä Matti toimii tour leaderinä ja kalaoppaana ja minä olin kalatyttö, eli snorkkiopas. Aamulla tullaan toimistolle klo 7 pakkaamaan kamoja, snorkkelit, maskit ja räpylät laukkuihin ja sen jälkeen siirrytään laittamaan venettä valmiiksi. Veneeltä löytyy 6 kilpakalastus "onkea" ja niitä vaihdellaan taulukon mukaan jotta kaikki pääsevät kalastamaan. Lähdemme klo 9 kohti Raya Noita leppoisasti uistimet vedessä ja odotellaan jos kala nappaa.. Puolen päivän aikaan pysähdytään mukavaan poukamaan snorkailemaan ja jonka jälkeen lounastamamme veneellä. Hitaasti lähdemme takaisin kohti Chalongin satamaa. 
Oikein rento ja kiva päivä. 

Matti ja Dorito-kala


Toinen retki meillä uutuutena Pirates Of Asia. Joka on koko perheen puolipäiväretki Banana Beachille, Koralli saarelle. 
Tämä merirosvoseikkailu on myös keskiviikkoisin ja entisenä lastenhoitajana pääsin heti lastenhoitajapiraatiksi.
Retki alkaa Chalongin satamasta, jossa pikkupiraateille jaetaan kartat jotka näyttävät reitin Banana Beachille. 15minuutin pikavenematkan jälkeen saavumme rannalle jossa merirosvo Mustaparta kertoo kadonneesta aarteestaan ja kuinka hän tarvitsee apua sen löytämiseen. Kilpailujen ja leikkien avulla pikkupiraatit ansaitsevat kartanpalasia jotka lopulta johtavat aarteen luo. 
Aarteenmetsästyksen jälkeen on aikaa snorklailuun, uintiin ja lisäleikkeihin. Ennen kotiin lähtöä nautimme vielä lounaan rannalla.




Privaatti-reissu Pohjois-Phukettiin

Lähdettiin Chalongista kuudelta aamulla ajamaan Nai Yangiin, mistä kahdeksan aikoihin haettiin pikaveneellä asiakkaat Phuketin pohjoispuolelta.
 Nai Yangilla osa asiakkaista kokeili sukellusta. Sukelluskokeilu tehtiin kahdessa erässä, jolloin osa sukelsi ja toiset snorklasivat mun kanssa.

Lounaan jälkeen mentiin pikaveneellä katsomaan Bondin saaria. 
Käytiin myös katsomassa upeaa laguunia jonne päästäkseen oli käveltävä pimeän luolan läpi polvia myöten vedessä taskulamppujen kera.
Bondilta pikavene kuljetti meidät Yacht Haveniin, joka oli täynnä upeita jahteja!! 
Oli kiva päästä näkemään myös Pohjois-Phuketia.


Ja nanny-hommista lyhyesti. Oon toiminu retkillä lastenhoitajana vanhempien ollessa sukeltamassa. Viimeisimpänä Shark Point ja Koh Dok Mai. 

Koh Dok Mailla käytiin pienen ryhmän kanssa snorklailemassa sillä aikaa kun muut olivat sukeltamassa. Ja siellä nähtiin mm. Barracudia ja Leijonakaloja! Yritän laittaa videoita tänne kunhan saan ne kamerasta Jennyn koneelle. 

Hyvää Uutta Vuotta kaikille!!

Terkuin
Niina

maanantai 14. joulukuuta 2015

Kiirettä!

Pikaterveisiä täältä! Aika juoksee taas kilpaa ja hirveästi on ehtinyt tapahtua ja niin vähän aikaa postailla tänne mitään. 
Tänä iltana selvis että huomenna olis tarkoitus suorittaa OWD-open water diver day 2. Ja tarkoitus olis vielä tänä iltana kerrata tätä manuaalia ja tehdä tehtäviä. 

Day 1 suoritettiin Jennyn kanssa lauantaina, joten ollaan jo vähän päästy sukelluksen makuun.. 

Yritän huomenna kirjoittaa lisää ja kertoa vähän lähiviikkojen kuulumisia. 

Postissa saapui tänään joulutervehdys mun äidiltä, isältä ja siskolta sieltä koti-Suomesta. Oli kyllä ihana yllätys! :)


Just oltiin puhuttu Jennyn kanssa tänään miten ihanaa olis saada joulupipareita! No nyt niitä päästään mussuttelemaan. :)

Noniin nyt manuaali kouraan ja huomenna juttua lisää! 

Terkuin,
Niina

maanantai 23. marraskuuta 2015

Mondays



Joskus on tietenkin myös niitä päiviä jolloin pilvet eivät väisty auringon tieltä ja viikon ainoana vapaapäivänä vettä sataa like there's no tomorrow.. Netti ei toimi, ja kauan odotetut Skype-treffit menevät mönkään.
Itku kurkussa mietit mistä revin jotain hyvää. Vähillä opiskelijarahoilla käyt ostamassa sika kalliin Ben&Jerryn toivoen jos tästä jotain lohtua saisi.
Jäätelö suussa tajuat että tämä on jo kerran sulanutta kuraa joka on pakastettu uudestaan.

Pää tyynyyn ja kohti valoisampaa loppuviikkoa!
-Niina

tiistai 17. marraskuuta 2015

kuulumisia...

Kohti Raya Yaita

Viikot alkavat kulkemaan rivakkaan kun töissä riittää hommaa. Ollaan päästy jo retkilläkin käymään, mm. Koralli- ja Raya Yain saarella. Meidän tehtävämme retkillä on toimia snorklaus-oppaina. Pari hullunkurista retkeäkin on ollut ja vettä on tullut kuin saavista ja tuulista säätä on uhmattu, mutta silti on aurinkoista mieltä löytynyt ja merestä bongattu upeita kaloja, meritähtiä ja mureena!
Snorklaamassa Raya Yailla
Toimistolla ollaan aakkostettu mappeja(vieläkin tuoreessa muistissa), syötetty varausjärjestelmään varauksia, tehty taskuesitteitä ja tietysti perus asiakaspalvelua. Toimenkuvaamme kuuluu myös myyminen. Viikottain käymme myös "poolilla" tarjoamassa ihmisille mahdollisuutta kokeilla sukellusta altaassa turvallisesti ohjaajamme kanssa. Samalla kerromme myös yrityksestämme ja retkistämme, jotka soveltuvat koko perheelle.

Pimeä täällä tulee n.klo18 jälkeen. Jos pääsen töistä aikaisemmin ja sään salliessa, käyn juoksemassa läheltämme löytyvän maamerkin, Big Buddhan luokse. Tie on jyrkkä ja mäkinen mutta maisemat ovat upeat ja korkealla ilma tuntuu ihanan raikkaalta. Matkalla huipulle näkee myös apinoita ja norsuja.
Kotoa näkymät Big Buddhalle

Näkymät matkan varrelta Patong Beachille

Tiistai-iltaisin meillä täällä Chalongissa on markkinat, mistä löytyy vaikka mitä! Tännekin on rahaa tullut upotettua. Tarjolla on erilaisia ruokia, vaatteita, koruja, meikkejä ja muuta pikkusälää. Aina sieltä tarttuu jotain mukaan ja tulee maistettua uusia makuja. Viikot alkavat kulumaan jo nopeaan ja sitä huomaa että taas on tiistai!
Isommat markkinat löytyvät viikonloppuisin Phuket Townista. Ne ovat vähän samantapaiset kuin JJ-markkinat Bangkokissa. Viime viikonloppua Phuketin markkinoilta kelloa ostaessani, huomasin hintatason olevan jopa alhaisempi kuin Bangkokissa.



Home Pro Villa Markkinat, Chalong




















Tänään työpäivä kului todella ripeästi. Pääsin kääntämään taskuesitteitämme ruotsiksi, ja kyllä ne ATK- taidotkin sieltä löytyivät kun pääsin näppäilemään Illustratorilla. Toivon että nyt monen toimistopäivän jälkeen pääsisi taas retkelle! Parasta tässä on että pääsee tekemään niin erilaisia ja monipuolisia juttuja. High season on alkanut ja meillä starttaa kohta uusia retkiä, että emmeköhän pääse nekin näkemään.

Matkasuunnitelma alkaa myös pikkuhiljaa hahmottumaan työssäoppimisen loputtua, mutta siitä myöhemmin lisää.
pari fisua meressä..

Aurinkoista viikkoa!
- Niina

torstai 5. marraskuuta 2015

Vieraalla maalla...

Vietimme Jennyn kanssa muutaman päivän Bangkokissa ennen kuin saavuimme määränpäähämme Phuketiin. Ja vau, olipahan kaupunki. Ensi järkytyksestä toivuttuani aloin vähän rentoutumaan. En ollut aikaisemmin käynyt Aasiassa ja kaikki tuntui, no, erilaiselta. Onneksi minulla oli Jenny ohjaamassa ja välillä kädestäkin pitämässä.








 Bangkokissa oli helppoa ja edullista liikkua paikasta toiseen julkisilla kulkuneuvoilla. Sky Trainia käytimme päivittäin. Suurimmaksi osaksi pyörimme keskustassa tutkien hyviä kauppoja. Kävimme mm. MBK-kauppakeskuksessa, josta löytyi myös kiva ravintolamaailma toiseksi ylimmästä kerroksesta(josta uskalsin ensialkuun syödäkin jotain) ja Platinum-mall:issa, josta ehdimme nähdä vain pienen osan, tuntien pyörimisen jälkeen.
       



Jennyn synttäreiden kunniaksi illastimme Baiyoke Sky Towerissa, josta sai ihailla öistä Bangkokia 84-kerroksesta.



Kävimme myös JJ-markkinoilla Chit Lomissa, mistä teinkin paljon löytöjä mm. tuliaisia pikkuisille. Täälläkin tuli pari tuntia vietettyä mutta silti emme päässeet käymään koko aluetta läpi. Markkinat olivat valtavat! Lopulta kuumuus vei voiton meistä ja menimmekin taksilla lähimpään kauppakeskukseen missä pääsin vähän hypistelemään hääjuttuja. Bangkok on tosiaan shoppailijan paratiisi.


Huono puoli oli, että suurimmaksi osaksi paikoissa joissa shoppailimme vaatteita ei saanut kokeilla. Tuli myös erheostoksia. Siskolle ainakin riittää tuliaisia. ;) Eniten täällä kuulen "no, no, no big size for you, only thai size!" XD 


Siitä on löytynyt motivaatiota lenkkeilyynkin. 








Lennettyämme Phuketiin, vietimme yhden yön upeassa resortissa. Saimme vähän levätä, nauttia auringosta ja rauhallisuudesta. 


Chalong Chalet Resort & Long Stay


Nyt olemme jo asettuneet apartmentillemme. Työharjoittelu Raya Diversilla on päässyt hyvään vauhtiin ja huomenna pääsemmekin ensimmäiselle saariretkelle Coral islandille! 


Raya Diversin botski! 

Terkkuja,
Niina